Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Author Message
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #1
Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Ketjuun voi laittaa yksittäisiä kirjoituksia ja artikkeleita, jotka eivät välttämättä vaadi omaa ketjua.

Aloitetaan JH-a:n pohdiskelusta Kreikan vaalien jälkimaininigeissa:

Quote:10.5.2012
Kreikkalaisia näkymiä

Parlamenttivaalien tuloksena Kreikkaan syntyi mielenkiintoinen poliittinen tilanne, joka ennemmin tai myöhemmin ratkeaa tavalla tai toisella, minkä vuoksi ennustukset ja spekulaatiot on syytä esittää melko pikaisesti.

Kreikan ikiaikaiset valtapuolueet, oikeammin Karamanlisin ja Papandreun sukuyritykset, "oikeistolainen" Nea Dimokratia sekä "vasemmistolainen" Pasok, jotka ovat vuorotellen muodostaneet Kreikan hallituksen vuodesta 1977 lähtien, romahtivat niin perusteellisesti, etteivät ne saa aikaiseksi enemmistöhallitusta edes yhdessä. Uuden parlamentin suurimman puolueen, Nea Dimokratian, johtaja Samaras lopettikin hallitustunnustelut alkuunsa ja jätti pallon äärivasemmistolaisen Sirizan puheenjohtajalle Tsiprasille. Tämä luovutti muutamaa päivää myöhemmin, ja seuraavaksi ympyrän neliöimistä yrittää Pasokin Venizelos.

Ainakin teoriassa yhtälö on mahdoton seuraavista syistä:

1) Tsipras, tai kuka hyvänsä hallitustunnustelija, tarvitsee parlamentin ehdottoman enemmistön, ei välttämättä hallitukseen mutta ainakin äänestämään joko säästöohjelmien jatkamisen puolesta tai niitä vastaan.

2) Pasok tai Nea Dimokratia eivät voi lähteä hallitukseen, joka repii EU-kumppaneiden, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa aikaansaadun sovun Kreikalta vaadittavista säästöistä, koska kyseiset puolueet ovat jo ennen vaaleja sitoutuneet jatkamaan säästöjä.

3) Jos Pasok tai Nea Dimokratia eivät lähde hallitukseen, hallitusrintamaan tarvitaan kaikki muut parlamenttiin selvinneet puolueet, siis kommunisteista uusnatseihin. Paitsi että tällainen hallitus olisi vielä hupaisampi kuin Suomen nykyinen hallitus, sellaisen yrittäminenkin olisi toki poliittisesti mahdotonta.

Kreikkaan ei siis nykyisillä voimasuhteilla saada hallitusta, joka saisi parlamentissa läpi säästöohjelman jatkamisen tai sen hylkäämisen, mikäli Pasok ja Nea Dimokratia pitävät kiinni muulle Euroopalle tekemistään sitoumuksista ja muut puolueet äänestäjilleen tekemistä sitoumuksista. 180 asteen käännökset eivät kuitenkaan ole mahdottomia, onhan sellaisia nähty tämän asian tiimoilta muissakin sinivalkoista lippua käyttävissä valtioissa.

Yksi mahdollisuus on, että joko Pasok tai Nea Dimokratia tai kumpikin antaa sisäisten paineiden edessä periksi ja lähtee Sirizan kumppaniksi kumoamaan jo tehtyjä säästöpäätöksiä. Toinen mahdollisuus on, että Pasok, Nea Dimokratia, EU-komissio, IMF ja EKP ostavat Sirizan tai Panos Kammenosin Aneksartitoi Ellinesin tai Fotis Kuvelisin Dimokratiki aristeran, tai - vipuvarren saamiseksi - mielellään ne kaikki, säästöjen taakse.

Mitä näissä skenaarioissa tapahtuisi?

1) Jos pelkästään säästöjen vastustamisella parlamenttiin nousseet puolueet ryhtyvät kannattamaan tavallisten ihmisten elämää kurjistavia säästöjä, niiden äänestäjät saavat hepulin ja lähtevät kadulle polttamaan autoja, rikkomaan ikkunoita ja mahdollisesti ripustamaan kansanedustajiaan lyhtypylväisiin. Hallitus, siis mukaanlukien säästöjä vastustamalla parlamenttiin noussut äärivasemmisto, joutuisivat ylläpitämään yhteiskuntarauhaa ja pelastamaan oman olemassaolonsa lisääntyvällä voimankäytöllä, siis turvautumalla poliisiin ja armeijaan. Koska Kreikan poliisi ja armeija koostuvat kreikkalaisista, ainakin osa niistä todennäköisesti nousisi kapinaan muun kansan tavoin.

2) Jos taas Pasok ja/tai Nea Dimokratia perääntyvät muulle Euroopalle antamistaan vakuutuksista ja lupauksista ja luopuvat sovituista säästöohjelmista, Kreikan hätälainoitus loppuu. Koska Kreikan julkinen talous pyörii puhtaasti tekohengityksellä eli lainarahalla, valtio menettää välittömästi sekä sisäisen että ulkoisen maksukykynsä. Velkojen maksu loppuu, mikä tuskin tavallisen kreikkalaisen yöunia häiritsee, mutta samoin loppuu esim. palkkojen ja eläkkeiden maksaminen. Koska suurin osa kreikkalaisista työskentelee (tai "työskentelee") turvonneella julkisella sektorilla, valtion maksukyvyn romahdus aiheuttaa akuutin ja totaalisen katastrofin myös väestön keskuudessa.

Viimemainitussa vaihtoehdossa puille paljaille jäänyt väestö hyökkäisi hirttämään päättäjiään vielä varmemmin ja vielä laajemmassa mitassa.

Koska kynnys sallia Kreikassa kommunistinen vallankumous, sotilasvallankaappaus tai sisällissota on komissiossa, EKP:ssa ja IMF:ssä kovin korkea, pitäisin todennäköisimpänä jompaakumpaa seuraavista:

1) Hallitus muodostetaan Pasokin ja Nea Dimokratian ympärille. Niille hankitaan kumppaniksi vähiten tärähtänyt osa äärivasemmistosta. Äärivasemmiston tuki säästöohjelmalle saadaan laatimalla jokin Jutta Urpilaisen takuuksia muistuttava monimutkainen ja oleellisilta osin salainen häkkyrä, jolla äärivasemmisto voi todistella äänestäjilleen, ettei vaalilupauksia ole syöty vaikka siltä näyttäisikin.

2) Jos edellämainittu diili ei onnistu, komissio, EKP ja IMF antavat periksi ja vesittävät lainapaketeille asettamansa ehdot. Saksaa, Hollantia ja Suomea varten laaditaan monimutkainen häkkyrä, jolla ne voivat todistella omille veronmaksajilleen, ettei ehdoista ole tingitty vaikka siltä näyttäisikin. Luulisin, että kreikkalaiset laskevat juuri tämän option varaan. Kreikan talouden tulo/meno-rakenne on niin vääristynyt, että maa ei tule tämän maailmanajan kuluessa selviytymään omilleen, noudatti se millaista säästöohjelmaa hyvänsä. Toisaalta muu EU maksaa kreikkalaisten kymmenen vuoden ajan harrastaman yli varojensa elämisen seuraukset joka tapauksessa, joko (nykymallissa) täyttämällä maan budjettialijäämää myöntämällä lainoja, joita Kreikka ei koskaan tule maksamaan takaisin, tai (Kreikan romahtaessa) katastrofi- ja kehitysavun muodossa.

Näistä kahdesta vaihtoehdosta pidän todennäköisempänä jälkimmäistä. Kreikkalaisten vahvin valtti on se, että EU:n korkein poliittinen johto kokee kasvojensa pelastumisen olevan kiinni euron pelastumisesta. Koska mikään ei ole yhtä arvokasta kuin EU:n poliittisen johdon kasvot, euro tullaan pelastamaan millä hyvänsä hinnalla.

Kuten todettua, Kreikan talouden vääristymä on mittasuhteiltaan sellainen, että maa jää Euroopan riippakiveksi teki se itse mitä hyvänsä ja teki muu EU mitä hyvänsä. Tärkeämpiä ovat seurannaisvaikutukset. Jos Kreikka panee komission ja EKP:n tapahtuneen tosiasian eteen, ja jos rahoitus jatkuu sopimusten ja lupausten rikkomisesta huolimatta, tämä ei voi olla inspiroimatta poliittista johtoa siinä euromaassa, joka on seuraavaksi päätymässä letkuihin, siis Espanjassa. Muu Eurooppa pystyy, vyötä kiristäen, elättämään Kreikkaa, jonka väkiluku on reilut 10 miljoonaa ja bruttokansantuote n. 300 miljardia euroa. Eurooppa ei pysty elättämään Espanjaa, jonka väkiluku on 46 miljoonaa ja bruttokansantuote 1500 miljardia euroa.

Näissä tunnelmissa ja spekulaatioissa jään katselemaan, mitä tapahtuu.

http://www.halla-aho.com/scripta/kreikka...kymia.html

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2012 May 10 11:39
Like PostLIKE REPLY
The following 1 user Likes Mustapaita's post:
Eldritch (10-05-2012)
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #2
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Kali Yuga on meikäläiselle uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus suomenkielisessä blogosfäärissä.

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2012 May 14 07:31
Like PostLIKE REPLY
The following 1 user Likes Mustapaita's post:
Sinimusta (14-05-2012)
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #3
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Timo Vihavaisen kommentti JH-a:n tuomioon. Kirjoitus on parin kuukauden takaa mutta itse luin sen vasta äskettäin. Vihavainen vääntää hienosti rautalangasta, mistä jutussa on oikeasti kyse. Levittämisen arvoinen kirjoitus.

Quote:keskiviikko, 13. kesäkuuta 2012
Maallinen ja taivaallinen totuus

Taivaallinen totuus


Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-Aho ihmetteli viisi vuotta sitten valtionsyyttäjän toimintaa. Tämä oli näet vaatinut eräälle nettihuligaanille vuosien vankeutta ja kelpuuttanut kunnianloukkaushyvitysten saajiksi juristikollegoitaan, mutta ei sen sijaan eräitä muita, jotka ilmeisesti aivan oikeasti olivat asiasta kärsineet. Vankeutta tulikin kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdottomana sekä kymmenientuhansien vahingonkorvaukset. Suhteutettuna yleiseen rangaistuskäytäntöön tämä oli hätkähdyttävän paljon.
Koska näin tavattoman kovat rangaistukset oli määrätty nimenomaan sananvapausrikoksesta, jossa eritoten oli loukattu muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammedia, päätti bloggeri Halla-Aho ”heittää Mikalle syötin” eli siis kokeilla sanavapauden rajoja uskonrauha-asioissa.
Tässä koeväittämässään kirjoittaja esitti moitteettoman syllogismin, jonka lopputuloksena oli, että Muhammed oli pedofiili ja islam, jonka mielestä profeetan teot olivat Allahin tahdon mukaisia, oli ”pedofiliauskonto”. Johtopäätöksen voi kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuus tai logiikan pätevyys uskon asioissa. Kristinuskon suhteen vastaavien väittämien esittämisessä ei ollut havaittu oikeudellisia ongelmia.
Toisessa väitteessä vastaavalla menetelmällä tehtiin johtopäätös, että ”ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä geneettinen erityispiirre”. Asiayhteydessään tämä väite rinnastettiin vastaavaan suomalaisista esitettyyn väitteeseen. Kirjoittaja mainitsi erikseen, ettei käsitellyt väitettä faktana.
Kyse koko asiassa oli siis sen tutkimisesta, missä määrin oli sallittua tehdä erilaisia johtopäätöksiä asioissa, jotka koskivat uskoa ja kansallisia vähemmistöjä. Blogi oli jo otsikoltaankin kysymys, joten sen tarkoituksesta ei voinut erehtyä. Pelkkä tiettyjen sanojen esittäminen ei voi missään normaalissa valtiossa olla rikos.
Syyttäjä vaati moisesta vapaa-ajattelusta rangaistusta uskonrauhan rikkomisesta ja kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Huomattakoon, ettei blogi ollut esimerkiksi painettuna lentolehtisiin, joita olisi jaeltu kaikille halukkaille ja haluttomille. Siinä ei liioin kehotettu tekemään tai ajattelemaan Muhammedista tai somaleista yhtään mitään, vaan kysyttiin, ovatko tuollaiset lauseet laittomia. Ilmeisenä johtopäätöksenä oli, että mikäli näin olisi, se tarkoittaisi, ettei tasa-arvo kansanryhmien ja uskontojen välillä maassamme toteudu.
Oikeusasteet, viimeisimpänä Korkein oikeus, antoivat kaunopuheiset vastauksensa. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat sentään jättäneet syytteen kiihotuksesta ansanryhmää vastaan hyväksymättä, mutta korkein oikeus piti sitäkin toteennäytettynä.
Korkeimman oikeuden päätöksessä perusteltiin tuomion merkitsemää sananvapauden loukkaamista sillä, että se sai tässä väistyä suuremman hyvän tieltä. Uskonnon loukkaavaksikin koettu arvostelu sinänsä oli lähtökohtaisesti sallittua, ”varsinkin silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen keskustelun yhteydessä”. Tässä tapauksessa arvostelun esittäminen ”olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä.” KKO:n mielestä esitetyn kaltaiset herjaavat iskulauseet ”eivät edistä uskonnollisista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua”, mikä oli sangen kummallinen sivuhuomautus muuten muodollisesti asiassa pysyvässä tekstissä. Viitatessaan erinäisiin auktoriteetteihin KKO totesi myös, että ”vihapuheiden…ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa”. Mikäli tällainen periaate on pesiytymässä lainkäyttöömme, se antaa loputtomat mahdollisuudet sananvapauden mielivaltaisille rajoituksille.
Kaupunginvaltuutettu Halla-Aho sai siis eräässä mielessä vastauksen kysymyksiinsä. Pelkkä niiden esittäminen oli vihapuhetta, josta annettiin rangaistus. Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan rangaistus siis oli sekä lain mahdollistama että tarkoituksenmukainen. Päätöksestä ei selviä, oliko se yksimielinen. Joka tapauksessa se poikkesi muiden oikeusasteiden päätöksistä.
Päätös on vähintäänkin kiinnostava ja sitä on myös pitää skandaalimaisena. Valtionsyyttäjä Illman, jolle koko blogi oli osoitettu, ilkkui Hufvudstadsbladetissa, että nyt oli osoitettu rajat viranomaisten arvostelemiselle. Tämä todella näyttää olleen tarkoituksena ja häpeämättömyydessään teko hakee vertaistaan. Kyseessä ei sentään ole sen vähäisempi asia kuin kansalaisen sananvapaus, liittyen nimenomaan viranomaisten toimiin esitettyyn kritiikkiin. Juuri tällaisessa tapauksessa jos missä olisi asiayhteyden pitänyt suojata kirjoittajaa. Mikäli samat sanonnat olisi esitetty esimerkiksi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä, olisi asia ollut aivan toinen, minkä jokaisen normaalijärkisen ihmisen on pakko tunnustaa.
Tuomion poliittinen hyväksikäyttö on oma teemansa, joka on saanut yhä arvottomampia piirteitä. Korkeimman oikeuden tuomion mantraa on hoettu tekopyhällä paatoksella. Jokunen oikeusoppinut on jopa saatu sanomaan, ettei tuomion saanut saisi sanoa siitä mielipidettään, koska edustaa toista valtiomahtia, lainsäädäntövaltaa. Tämä juristeria, josta Paasikivi olisi varmaankin käyttänyt sanontaa ”brännvinsadvokatyr” lienee asiayhteydessään ollut vain kevyttä jutustelua, mitä se ainakin asialliselta painoarvoltaan on. Poliitikot ja lehdistö, Helsingin Sanomat etunenässä on kuitenkin paisuttanut tästäkin skandaalin, ikään kuin eduskunta olisi arvostellut tuomiovaltaa. Skandaalina ei ole pidetty, että tuomiovalta on sorkkinut ”lainsäädäntövallan” tekemisiä.
Niinpä niin. Valtalehdistön toimittajien mielikuvituksessa valtiomahdit iskevät vastakkain. Kestääkö demokratiamme tätä? Luulen ja toivon, että se kyllä tämän kestää. Sen sijaan mikään demokratia ei pitemmän päälle kestä sitä, että sananvapauden kaltaisilla perusarvoilla leikitään häikäilemättömästi ja julistetaan pyhiksi jopa maallisen oikeuden päätökset. Muistakaamme 1960-lukua.
Tuomion saatuaan Halla-Aho jatkoi filosofointiaan ja totesi, ettei päätös ollut mikään ”taivaallinen totuus” vaan muutaman ihmisen mielipiteeseen perustuva asia. Demokratiassa jokaisen kansalaisen velvollisuus on ymmärtää tämä totuus ja hänellä on myös oikeus se sanoa.
Niin kauan kuin meillä on tähän lupa, on demokratiallamme toivoa. Emme kunnioita fatwoja. Virkamiehet tekevät päätöksensä oman järkensä mukaan ilman sen korkeampaa valtuutusta, ja kun niitä noudatetaan, niin koneisto pyörii normaalisti. Päätökset ovat kuitenkin usein vääriä ja joskus kohtuuttomia ja jopa tolkuttomia ja virkamiesten oikeus on saada tästä palautetta, etteivät he irtautuisi siitä yhteiskunnasta, jota heidän on määrä palvella.
Mikäli viranomaiset kuitenkin pöyhkeydessään yhä uudelleen karkeasti loukkaavat ihmisten oikeudentajua, seuraa siitä väistämättä lain kunnioituksen väheneminen ja niin sanottu kansalaistottelemattomuus. Tämä tapahtuu aivan riippumatta siitä, pysyvätkö tuomiot lain rajoissa ja onko niillä hyvä tarkoitus. Ne poliittiset tahot, jotka sokeudessaan ryhtyvät vehkeilemään ”taivaallisen totuuden” nimissä poliittisia pikku voittoja saadakseen, saattavat tehdä arvaamatonta vahinkoa koko länsimaiselle, vapaalle järjestelmällemme.

http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2012/...otuus.html

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2012 Aug 10 11:18
Like PostLIKE REPLY
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #4
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Kas, kas. Melko suvaitsevainen suhtautuminen fasismiiin hesarin blogistilita Kristian Sundqvistilta. Big Grin

http://blogit.hs.fi/sundqvist/2012/09/03...in-voimin/

Quote:Swindon Town porskuttaa fasismin voimin

Asuinkaupunkini futisylpeyden fasistinen päävalmentaja Paolo Di Canio on kuin öljylamppu, joka palaa liian suurella liekillä. Sellainen seinät noeten savuttaa valtavasti ja kuluttaa polttoaineensa loppuun liian nopeasti. Mutta onhan tuota taiteilijasielua – joka viimeksi viikko sitten käveli kadulla vastaan latinalaiset korot kopisten – pakko arvostaa.

Niille, jotka eivät miehestä tiedä pistän wiki-linkin ja yhden kirjoitukseni viime keväältä. Grande Paolo, mies joka on saanut tämän rujon ja likaisen Swindonin futisfanit laulamaan ooppera-aarioita ja täyttämään stadionin. Edeltävässä kotimatsissa (kolmannesta sarjatasosta siis puhumme) tylsää MK Donsia vastaan oli vajaat 19 000 katsojaa nykyisellään vetävä County Ground ääriään myöten täynnä. Niin se lienee tulevanakin lauantaina Leyton Orientia vastaan, pitääpä huomenna muistaa ostaa lippu.

Swindon on tällä kaudella ehtinyt tiputtamaan liigacupista valioliigajengi Stoken, Di Canio tuon matsin jälkeen vaatimattomasti nimitti joukkuettaan Englannin Barcelonaksi. Eilen sunnuntaina tuli kuitenkin kauden ensimmäinen tappio Prestonin vieraana. Isäntien avausmaali meni Swindon veskarin Wes Foderinghamin piikkiin. Di Canio ei antanut armoa, vaan vaihtoi maalivahtia 21. peliminuutilla.

Foderingham reagoi, kuten aika moni muukin veskari olisi tehnyt. Nakkeli hanskansa tantereeseen, painui suihkuun ja haistatti pitkät koko matsille. Hän epäilemättä tiesi monien fanien ja analyytikoiden tuumivan, että on di Caniolta järjetöntä kyykyttää maalivahtiaan tuolla tavalla.

Tai noh. Me Swindon Townin otteita seuraavat nykyään tiedämme, että juuri tuollaisia tempauksia Di Canio tekee matsien aikana ja niiden välillä. Hän jatkuvasti luo pieniä ja suuria kriisejä ja hallitsee niiden kautta.

Tämän uusimmankin kriisin lopputulos oli totuttu, kyykytyksen kohde pyysi anteeksi ja Di Canio ilmoitti, että okei, mutta sakot seuralta silti saat.

Millaista voimaa ja karismaa tällaisen valmentamistyylin täytyykään vaatia? En missään tapauksessa ihannoi kyykyttämistä sinänsä (päinvastoin) mutta Di Canion Swindon Town saavuttaa hienoja tuloksia ja pelaajat kuitenkin haluavat pysyä hänen valmennuksessaan. Lähtötilanne oli viime vuonna heikko, Di Canio sai käsiinsä kurittoman ja sisäisesti hajanaisen nelosdivariryhmän.

Di Canio näyttää elävän jatkuvassa jalkapallokiimassa, hän hengittää nopeasti nenän kautta, kasvolihakset ovat jännittyneet, silmät korostetun valppaat. Hän generoi jostain sisäisistä syvyyksistään energiaa, jonka siirtää pelaajiinsa.

Paolo di Canio on poliittiselta suuntautumiseltaan fasisti, joka upealla pelaajaurallaan kärsi pitkän pelikiellon käytään erotuomarin kimppuun. Di Canion tunnustama fasistinen ideologia sai muutaman Swindon Townin pitkäaikaisen sponsorin katkaisemaan yhteistyönsä, kun roomalaisen managerisopimus viime vuoden kesäkuussa julkistettiin.

En viitti kaikkea tänne pastea, lukekaa loput linkin kautta. Smile

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2012 Sep 10 22:04
Like PostLIKE REPLY
The following 1 user Likes Mustapaita's post:
Kalevanpoika (11-09-2012)
Kalevanpoika
Offline
Member



Suomi

Posts: 208
Joined: Aug 2012
Reputation: 58
Post: #5
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
[Image: Paolo+Di+Canio+2012+04.jpg]

Hieno mies.
2012 Sep 11 00:05
Like PostLIKE REPLY
Sinimusta
Offline
Member



Suomi

Posts: 213
Joined: Mar 2012
Reputation: 71
Post: #6
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Fasismi on hieno juttu.
2012 Sep 11 01:11
Like PostLIKE REPLY
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #7
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Quote:Hymistely on vaarallista

Suomessa on pitkä ja harras konsensusperinne niin politiikassa kuin arkisessa kanssakäymisessäkin. Eri mieltä oleminen koetaan riidanhaastamiseksi ja väittely ikäväksi. Huono puoli tässä on, että kun ollaan yhtä mieltä väkisin, ollaan aina valtaapitävän mieltä.

Kuluneen syksyn aikana on kuultu yhteiskunnallisen keskustelun olevan liian ärhäkkää. Harvempi hyssyttelijä on välittänyt ottaa keskustelun sisällöstä ja esitetyistä argumenteista selvää. Helpompi on sanoa jotain ylimalkaista poteroitumisesta. Poterossakin muuten yleensä ollaan välttämättömyyden edessä, ei huvikseen.

Mitä keskusteluun tulee, mielestäni se on hävyttömän laimeaa olosuhteisiin ja harjoitettuun politiikkaan nähden. Toiminnasta nyt puhumattakaan, suomalaiselle kun mielenosoitus on yhtä kuin terrorismi ja lakko miltei maanpetos.

Minulle on valjennut, että joidenkin korkein älyllinen ohjenuora – sikäli kun se ei ole yhteisön paine tai muu muoti – on kuvitella jotkin ääripäät ja sitten itsensä tarkasti väliin, näennäisen puolueettomalle ei-kenenkään-maalle.

Ongelma tässä on, että jo päiden määrittely on puolueellinen. Toisekseen, nämä päät eivät useinkaan asemoidu toisiinsa vain yhdellä janalla. Kolmanneksi, jana ei välttämättä ole jana. Neljänneksi, keskellä kelluja on riippuvainen muiden kulloisistakin mielipiteistä enemmän kuin omasta järjestään. Viidenneksi, hän ei välttämättä ole keskellä lainkaan.

Ja mikä tärkeintä, niin sanottujen ääripäiden painoarvo voi olla aivan eri. Totuus ei ihan varmasti ole esimerkiksi horoskooppien ja tähtitieteen välissä. Jos se ei ole yksin jälkimmäisessäkään, on se siellä varmasti enemmän kuin horoskoopeissa.

Joskus taas mitään keskitietä ei edes ole. Näin on esimerkiksi iänikuisesti jankatussa suvaitsemattomuuden suvaitsemiskysymyksessä, jossa tosin ei pitäisi olla loogiseen ajatteluun kykeneville mitään epäselvää.

Entä onko tyrannian vastustaminen yhtä paha kuin tyrannia? Ääripää kuin ääripää, eikö se niin mennyt? Tyranniaa ei kuitenkaan voi puoliksi vastustaa. Tehdessään sille myönnytyksiä tai vaietessaan on sen puolella, sillä niin valta toimii.

Ja vallasta juuri on kysymys. Hegemonia on tietyn ideologian ylivaltaa käytännössä. Kun ideologia on luonnollistunut, se näyttää neutraalilta, terveeltä järjeltä.

Ylivallan vastustus puolestaan näyttäytyy ideologisena ja epäsovinnaisena. Siksi tämän päivän ”radikaalit” vaatimukset ovat sellaisia, kuten työmies on palkkansa ansainnut ja kaikille ihmisille samat oikeudet.

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Hegemoniasta on tullut niin herkkänahkainen, että se puolustautuu hysteerisesti pienimmästäkin töytäisystä. Se tarkoittaa, ettei se ole enää vahvimmillaan. Mielenkiinnolla odotan, miten kauan lirkuttelut vastuullisuudesta – jota vaaditaan kansalaisilta, muttei hallitsijoilta – ja välttämättömyydestä menevät vielä läpi.

Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.

Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, vaikka luultavasti istumme vastakkaisissa poteroissa. ;)

http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/...aarallista

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2012 Dec 16 15:13
Like PostLIKE REPLY
The following 1 user Likes Mustapaita's post:
Kalevanpoika (27-01-2013)
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #8
Esko Seppänen kirjelmöi suorasanaisesti Alexander Stubbille
Quote:Kokenut kansanedustaja ja europarlamentaarikko Esko Seppänen laati julkisen ja suorasanaisen kirjelmän ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbille.

Uutisblogi: Esko Seppänen
26.12.2012, Verkkomedia.org




Arvoisa herra ulkomaankauppaministeri!

Sinä, ystäväiseni Alex, olet niin kauan kuin minä muistan markkinoinut Suomen EU-nettojäsenmaksua hintana Euroopan rauhasta. Nyt kysyn, onko rauhasta jollakin tavalla uutta niukkuutta, kun sen hinta on – mainitulla nettojäsenmaksulla mitattuna – kasvanut Suomelle moninkertaiseksi ja on edelleen kasvussa käynnissä olevissa EU:n vuosien 2014-2020 budjettikehysneuvotteluissa?

Se, että me olemme luopuneet omasta rahasta toisin kuin muut pohjoismaat, tulee meille päivä päivältä kalliimmaksi. Te olette Kataisen hallituksessa avaamassa uusia piikkejä vieraiden maiden pankkien avustamiseksi. Jonossa ovat Espanjan, Kyproksen ja Slovenian pankit. Jono pitenee ja Suomi maksaa laskut panemalla omassa maassamme toimeen sisäisen pakkodevalvaation.

Sisäinen devalvaatio on palkkojen ja eläkkeiden leikkauksia, sosiaaliturvan ja terveyspalvelujen huononnuksia, irtisanomisia ja työttömyyttä, privatisaatiota ja ulkoistamisia.

Markkinavoimat, tuo isänmaaton virtuaalikansa, jolla ei ole kansallisia lakeja ja joka ei kunnioita kansainvälisiä sopimuksia, ajaa Suomea sisäiseen devalvaatioon maaliskuussa.

Siitä hyötyy pankkimafia, joka on maailman mahtavin rikollisjärjestö ja jonka miljardirikoksista lännen valtamedia valistaa meitä päivittäin. Kun rikos on riittävän suuri, sitä ei huomata.

EU:ssa näitä bankstereita paapotaan jakamalla pankeille julkista halparahaa tavalla, joka ajaa talletuskorot nollille. Ne, joilla on säästöjä, maksavat nollakoroilla EU:n pankkitukiaisia.

Jos työeläkerahastoja, jotka sijoittavat eläkeläisten varoja kotimaan sijasta ulkomaille, ei olisi, Suomen julkinen valta olisi paljon velkaantuneempi kuin päällepäin näyttää. Kun meillä ei ole enää omaa markkaa, jonka avulla voisimme operoida, sisäinen pakkodevalvaatio vaatii talouden deflatoimista ja valtion alasajoa. Jokainen, joka on halunnut liittää Suomen Emuun, on vastuussa maaliskuun tapahtumista.

Sitä ennen, näinä aikoina, on seitsemään vuoteen viimeinen tilaisuus säästää Suomen ylisuurista EU-jäsenmaksuista.

Alex, kiinnitän EU:n budjettikehysneuvotteluja varten huomiosi yksityiskohtaan, josta Suomessa ei puhuta

Me joudumme maksamaan selvästi muita EU:n jäsenmaita enemmän siitä, että Suomessa säilyy oma maatalous. Sen kertoo tilasto (taulukko 4.5) komission kotisivulla:

http://ec.europa.eu/competition/state_ai...iture.html

Tässä tilastossa listataan jäsenmaiden omille maanviljelijöilleen omasta budjetistaan maksamat kansalliset tuet. Lista (miljoonaa euroa) omien tukiaistensa maksajista on seuraavanlainen:



Ranska 1 441

Suomi 1 195

Saksa 892

Italia 833

Hollanti 697

Espanja 690

Puola 681

Kreikka 414

Irlanti 379

Englanti 325



Romania 260, Unkari 238, Tshekki 20, Itävalta 189, Tanska 92, Belgia 89, Latvia 86, Liettua 86, Slovenia 68, Ruotsi 41, Viro 34, Kypros 22, Luxemburg 22, Bulgaria 19, Slovakia 10, Malta 5 ja Portugali 5.

"Tämä Suomessa näkymättömiin taiottu lista on epämiellyttävä totuus vuonna 1994 epäonnistuneista Suomen jäsenyysneuvotteluista EU:n kanssa. Suomen kakkossija tuolla listalla ja valtaisa maataloustukiaisten omavastuuosuus on osoitus siitä, että muut maat maksattavat maataloutensa tukiaiset EU:n kassasta, mutta Suomi maksaa ne pääosin itse."

Pieni Suomi maksoi vuonna 2011 kansallista maataloustukea suuren Ranskan jälkeen toiseksi eniten, enemmän kuin suuret Saksa, Italia tai Espanja.

Suomi on suhteellisesti suurin nettomaksaja, vieläpä ylivoimaisesti suurin. Me maksoimme omasta budjetista 1 195 miljoonaa euroa, kun EU lähetti meille jäsenmaksujemme palautuksena maataloustukea vain 548 miljoonaa ja maatalouden kehittämistukea vain 267 miljoonaa euroa.

Alex, kun EU:n budjettien puitteista neuvotellaan tammikuussa, teidän hallitusherrojen on puolustettava Suomen etua myös vuosina 2014-2020 poliittista valtaa käyttävien hallitusten puolesta. Älkää aina antako periksi.

Tarjoan edellä olevan EU:n komission tilaston täsmäaseeksi nettojäsenmaksumme alentamisvaatimuksille, joista teidän on pidettävä kiinni. Nythän me kylmän ja lumisen maan asukkaat joudumme maksamaan luonnonoloiltaan edullisten maiden maatalouden kustannuksia, kun tilanteen kuuluisi olla juuri toisin päin.

Alex, en sano, että Suomesta pitäisi lopettaa oma maatalous.

Sen sijaan sanon, että sen kustannukset Suomen valtiolle pitää ottaa huomioon Suomen jäsenmaksussa samaan tapaan kuin EU maksaa kaikkien muiden jäsenmaiden maataloustukiaiset.

- Hoitanet tämän homman kotiin?

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=6204

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2012 Dec 29 17:25
Like PostLIKE REPLY
The following 3 users Like Mustapaita's post:
Kalevanpoika (27-01-2013), Kat (05-01-2013), Sinimusta (29-12-2012)
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #9
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Lisää Vihavaista:

Quote:Pimeyden ytimestä?

Ksenofobi ja populisti aikaansa seuraamassa

Profeetta 1914-1918, 533 s. Valtiomies 1919-1921, 634. Santeri Alkion päiväkirjat, Edita. Helsinki 2012.

Maalaisliiton ideologi ja ”Laihian profeetta” Santeri Alkio näyttää monesta itsenäistymisen alkuaikojen Mustalta Pekalta. Eduskunnassa hän oli kiivaasti ajamassa kaikkia ”ryssiä” pois Suomesta, armeijan hän halusi puhdistettavan ”ryssänupseereista” ja ”ruotsikoista”. Itä-Karjala piti liittää Suomeen.

Alkion aitosuomalainen nationalismi ja ”värisokea venäläisviha” näyttävät, ainakin äkkiä katsoen, kumpuavan aidosta talonpoikaisesta typeryydestä, provinsiaalisesta uskonnollisuudesta ja ummehtuneesta nurkkakuntaisuudesta.

Kun AKS:n perustajiin ja ideologeihin kuulunut Elmo E. Kaila 1920-luvulla vehkeili armeijan puhdistamiseksi ”ryssänupseereista” eli Venäjällä palvelleista suomalaisista, oli Alkio hänen paras liittolaisensa. Myös Suur-Suomi-aate oli Alkiolle läheinen. Alkion poliittinen hahmo näytti siis itse asiassa sitten Suurlakon päivien siirtyneen keskustasta äärioikealle. ”Kolmannen tien” etsijänä kapitalismin ja sosialismin välissä hän ei tässä suhteessa olisi mitenkään poikkeuksellinen tapaus. Sukulaisuudesta Saksan natseihin voisi kertoa myös maalaiselämän ihannointi.

Kun tähän lisätään, että Alkio vuonna 1918 vielä kannatti punavankien lähettämistä Saksan kaivoksiin jopa kymmeneksi vuodeksi ja pohdiskeli, että sotilasdiktatuuri saattaisi joksikin aikaa olla Suomelle välttämätön, tulee mieleen ajatus, että nykyinen Suomen keskusta taitaa itse asiassa ihannoida oppi-isänään varsinaista obskuranttia ja demokratian vihollista.

Toisaalta Suomen äärioikeistolle oli aina ominaista uskonnollisuus, mikä erotti sen esimerkiksi saksalaisista aatetovereista. Ehkä Alkionkin piti säädyllisyyden rajoissa vain hänen uskonnollinen traditionalisminsa?

Totean heti, että yllä oleva on irvikuva Alkiosta, mutta kylläkin sellainen, joka saattaa syntyä muuten asioista varsin hyvin perillä olevalle historian harrastajalle. Ei Alkiosta varmaan pystykään tekemään mitään nykynormit täyttävää eurosuomalaista, vaikka hän innokkaasti matkusteli pohjoismaissa uusia kansanvalistuksen ja maanviljelyn vaikutteita hankkimassa. Ei Alkio myöskään ollut suuri ruotsalaisuuden tai venäläisyyden ystävä, vaikka kapinaviikoilla innostuikin opiskelemaan ruotsia ja aina pahoitteli sitä, ettei ollut saanut mahdollisuutta opetella vieraita kieliä. Suomalaiset käytännön miehet hän joka tapauksessa halusi lähettää ulkomaille oppiin. ”Siinä ei saa säästää varoja”!

Joka tapauksessa se kuva, joka Alkiosta julkisten dokumenttien valossa syntyy, on varsin yksipuolinen. Hänen nyt julkaistut päiväkirjansa avaavat aivan uuden perspektiivin.

Kaiken takaa toki yhä paljastuu se suuri moralisti, joka vaati olemaan ”köyhän asialla” ja paheksui oman edun tavoittelua ja itsekkyyttä, kuten hänen oppilaansa ovat aina sanoneetkin.

Moralistina Alkio oli koko modernin kulttuurin kriitikko. Onnen tavoittelu helpon elämän ja ansaitsemattomien voittojen muodossa oli hänelle paholaisen viettelys. Ihmisen todellinen määrä oli löytää onnensa työstä ja kieltäymyksestä. Ihmisen persoonallisuuden kehitys kohti yhä korkeampaa siveellisyyttä oli se asia, jonka vuoksi koko maailmanhistorialla saattoi kuvitella olevan mieltä.

Työn ja velvollisuuden profeettana Alkio muistuttaa Chelsean profeettaa, Thomas Carlylea. Heitä yhdistää myös ajatus totuudellisuuden ehdottomasta arvosta ja kirkon harhautumisesta kristillisyyden todellisesta ytimestä.

Carlylea oli jossain määrin käännetty myös suomeksi ja Alkio on hyvinkin saattanut häntä lukea. Tunnetusti Alkion suuri ”siveellinen” ihanne oli kuitenkin Leo Tolstoi. Ei hän tähänkään profeettaan kritiikittömästí suhtautunut, mutta kaikkia näitä kolmea yhdisti uskonnollisuus ja ruumiillisen työn lähes mystinen kunnioitus.

Maailmansota oli asia, joka järkytti koko länsimaisen sivistyksen perusteita. Suomessa sitä täydensi vielä punakapina ja sen reaktiona syntynyt verilöyly. Alkion päiväkirjasta käy hyvin ilmi, miten syvä kriisi oli myös hänelle henkilökohtaisesti. Ihmiskunnan kehitys kohti yhä korkeampaa sivistyksen tasoa tuntui vielä äsken olleen suorastaan luonnontieteellinen ja siis horjumattoman absoluuttinen totuus.

Koko historian mielekkyys näytti nyt kyseenalaiselta, kun länsimainen kulttuuri muuttui irvikuvakseen. Alkio seurasi inhoten, miten papit siunasivat aseet ja sosialistit kävivät toistensa kimppuun kaikkia nykytekniikan tuottamia aseita käyttäen. Hirvittävää moraalista alennustilaa merkitsi se, kun sosiaalidemokraatit seurasivat tahdottomasti kadun huligaaneja ja venäläisiä anarkisteja ja nousivat kansan vaaleissa ilmoittamaa enemmistön tahtoa vastaan.

Alkio ei ollut varsinainen pasifisti, vaan ymmärsi mainiosti, että kivääri oli tuon ajan oloissa myös ”siveellisyyden” välttämätön tuki ja turva. Sellaisen hän hankki itselleenkin. Ehkä tässä voi muistaa, että myös Tolstoi, entinen sotilas, joutui aikoinaan kiusaukseen arvostella venäläisiä joukkoja huonosta sodankäynnistä eikä siitä, etteivät nämä hänen opetustensa mukaisesti heittäneet kivääreitään menemään. Aikakauden ankarat realiteetit toivat vammaa sieluun.

Alkio vaati joka tapauksessa, ettei punaisille saanut kostaa. Mitä sitten oli tehtävä? Anarkismi ei Alkion mietteen mukaan ollut muuta kuin ”ihmiskunnan nykyisen kehityksen synnin summa”. Kapitalismi oli luonut sotarosvot, gulassit, ”ilkiänvoiton pyytäjät”, kirkko siunannut. Armeijaa kuitenkin tarvittiin ”pitämään kurissa meitä itseämme”.

Koska armeijalla nyt oli niinkin ylevä tehtävä, oli sen oltava moraalisesti puhdas. Alkio halusi karkottaa Suomen uudesta armeijasta vanhan ”ruotsalais-ryssäläisen” herrashengen, korruption, juopottelun ja muun siveettömyyden ja tehdä siitä nuorison kasvatuslaitoksen, eräänlaisen nuorisoseurojen jatkoluokan.

Bolsevikkivaltaa ei Alkio, kuten ei moni muukaan pitänyt pysyvänä ja tuskin edes todellisena. Tälle oli runsaasti perusteita, sillä Leninin kintereille kertynyt kansankomissaarien neuvostoksi itseään kutsuva joukko ei osoittanut kykyä valtakunnan hallitsemiseen tai edes sen koossa pitämiseen. Alkio ei ollut ainoa, joka uskoi, että lähitulevaisuudessa saattaisi Venäjän asema suuresti muuttua, Pietari menettäisi asemansa pääkaupunkina ja muuttuisi ehkä kansainvälisesti hallituksi kauppakaupungiksi. Saksalaisillakin oli tällaisia ajatuksia ja ”ihmeellistä oli”, että Alkio oli saanut tämän idean jo Suurlakon aikoihin.

Sosiaalidemokraatteihin Alkio oli ennen kapinaa suhtautunut asiallisesti ja ilmeisellä arvostuksellakin. Kapina oli hänestä ”venäläisen mädännyksen kuonaa” ja sen jälkeen oli koko sosialidemokratia hänen mielestään julistettava kansalliseksi ja yleisinhimilliseksi rikokseksi. Sen takana oli materialismi ja viime kädessä pahe: laiskuus ja ahneus. Samat paheet tietenkin kukoistivat myös porvaristossa.

Terve maalaiskansa saattoi muodostaa näille vastavoiman ja sen kansallisen kovan ytimen, jolle Suomen tulevaisuus voitiin rakentaa. Todellinen luokkaero oli itsekkäiden ja epäitsekkäiden ihmisten välillä ja edellisiä kyllä löytyi talonpojistakin.

Ihmiskunnan kasvatus korkeammalle siveelliselle tasolle oli joka tapauksessa yhä kannattamisen arvoinen päämäärä ja Suomella saattoi tässä olla osansa annettavana koko maailmalle, kunhan sen aito kansallinen olemus pääsisi toteutumaan. Kansanvalistus ja aito usko to sulautuisivat toisiinsa ja loisivat elämisen arvoisen yhteiskunnan.

Alkio vastusti periaatteessa kuolemantuomiota ja rankaisuperiaatetta yleensä, vaikka saattoi toisinaan päiväkirjassaan kannattaa hyvinkin kovia toimia kapinoineita syntisiä vastaan. Ystävällisiä ajatuksia hänellä ei liiennyt myöskään ruotsikkojen kaappauspuuhille. Nämä näyttivät tässä mielessä olleen lähellä bolsevikkeja. Kuninkuus oli profeetalle punainen vaate, perinnöllisen ”paremmuuden” symboli, joka ikuistaisi säätyvallan.

Millaista oli Alkion russofobia? Kirjallisuudessa on sanottu, että se oli ”värisokeaa”. Kaikki ”ryssät” niin oikealla kuin vasemmalla olivat vihattavaa ainesta, jotka oli karkotettava Suomea saastuttamasta.

Tämä näyttää sinänsä pitävän paikkansa kapinan jälkeen. Vielä vuonna 1917 puhutaan päiväkirjoissa venäläisistä täysin asialliseen ja kunnioittavaan sävyyn. Sen jälkeen kun Venäjän valtio romahti, ansaitsi se itse kunnioituksen lakkaamisen.

Voidaanko Alkion russofobiaa nimittää ”vihaksi”? Näyttää ilmeiseltä, että hän samaisti venäläisyyden erinäisiin paheisiin ja synteihin, mikä tuli todistetuksi niin vanhan Venäjän korkean virkavallan kuin rikollisen bolsevikkivallankin toimesta.

Puhe ”rasistisesta venäläisvihasta” näyttää sentään Alkion kohdalla katteettomalta. Sikäli kuin hänen päiväkirjastaan voi päätellä, ei kukaan ainakaan periaatteessa hänen mielestään ansainnut arvostusta tai paheksuntaa minkään synnynnäisen ominaisuutensa, saati kansalaisuutensa, vaan hyveensä tai sen puutteen perusteella. Ajan hengessä varmaankin kyllä ajateltiin, että joillakin kansoilla hyvettäkin oli enemmän ja toisilla vähemmän. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka rasismiin ja sen pseudoluonnontieteelliseen barbariaan, jonka pohjalle tuhoamisleirit aikoinaan syntyivät. Alkion tolstoilaisuus sai maailmansodassa ja kapinassa kovan iskun, mutta kyllä sen perusteet siellä yhä säilyivät.

Alkiota voi pitää naiiviuden ja provinsiaalisuuden esimerkkinä. Hänen ajattelustaan näyttää myös usein puuttuvan suhteellisuudentaju. Yhteiskunnallisen kehityksen suunta ja sen todelliset vaikuttavat voimat näyttävät olleen hänen ymmärryksensä yläpuolella.

Mutta aivan samoin ne olivat bolsevikkien ja Tolstoin ymmärryksen yläpuolella. Suomalaiset sosialidemokraatit, jotka seurasivat sadan vuoden takaisiin houreisiin uskovaa Leniniä tekivät todella rikoksen ryhtyessään kapinaan. Tolstoi puolestaan meni tolkuttomuuksiin kieltäessään valtion ja kirkon arvon.

Näihin molempiin verrattuna Alkio oli sittenkin realistinen käytännön mies, kaikessa idealismissaan. Hän ei mennyt Jean Boldtin tai Arvid Järnefeltin tapaan saarnaamaan Nikolainkirkon portaille. Hän ei myöskään ihannoinut saksalaisuutta enempää kuin ruotsalaisuutta tai venäläisyyttä, päinvastoin. Hänen käsityksensä moraalista kaiken inhimillisen mittana ei estänyt häntä kannattamasta realistista –jos joskus epärealististakin- politiikkaa. Se maailmankatsomus oli aikansa lapsi siinä missä muutkin. Ehkä maailma olisi ollut parempi paikka, jos useammat poliitikot olisivat olleet Alkion kaltaisia.

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2013 Mar 26 16:09
Like PostLIKE REPLY
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #10
RE: Kirjoituksia sieltä sun täältä.
Ja taas Vihavainen tykittää:

http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2014/...oissa.html

Quote:Kuvittelun kukkaset tieteen tarhoissa

Pahuuden ja pahojen puheiden perimmäinen yhteys ja niiden merkityksen mahdolliset merkitykset postkoloniaalisen diskurssianalyysin valossa. Skolastinen näkemys

(ANTIFEMINISM AND WHITE IDENTITY POLITICS:
Political antagonisms in radical right-wing populist
and anti-immigration rhetoric in Finland
Special Issue Article • DOI: 10.2478/njmr-2013-0015 NJMR • 3(4) • 2013 •
University of Turku, Finland
Suvi Keskinen)

Bertrand Russell, kelvollisena loogikkona pidetty, arvosti aikoinaan suuresti keskiajan skolastikkoja. Oman metodinsa kehittäjinä ja hienostuneina käyttäjinä he saavuttivat tason, jota on vaikea ylittää, vaikka Neuvostoliitossa yritettiin.

Toinen asia on, ettei logiikan maailmalla välttämättä ole mitään kosketuskohtaa reaalimaailmaan. Sen tautologiat ja muodolliset täydellisyydet ovat niin täydellisiä juuri siksi, ettei niitä varsinaisesti ole olemassa. Kukaan ei vielä ole nähnyt puhdasta kokonaislukua tai ekvivalenssia istumassa kannon nokassa, imaginääriluvuista nyt puhumattakaan.

Niinpä skolastikot saattoivat rikkiviisaasti kiistellä enkeleiden erilaisista ominaisuuksista ja voittaa tai hävitä niitä koskevissa tieteellisissä väittelyissä, vaikka kukaan ei ollut nähnyt ensimmäistäkään enkeliä. Jo Aristoteles, skolastikkojen ylivertaiseksi oppi-isäksi korottama, oli oppinut väheksymään empiiristä tutkimusta reaalitodellisuuden tutkimisen metodina ja tuli väittäneeksi, että naisilla on vähemmän hampaita kuin miehillä. Kurkistus vaimon suuhun olisi tässä vienyt tutkimusta eteenpäin ja muutama satunnainen tarkistus olisi vienyt tieteen tässä kohden vieläkin varmemmalle pohjalle. Mutta ehkäpä tuollainen metodi kuulosti kovin banaalilta? Kukapa saattoi oikeasti arvostaa noin triviaaleilla keinoilla hankittua nippelitietoa?

Lukiessani nykyaikaisia sukupuolentutkimuksen, kulttuurintutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen tuotteita, nousee skolastikkojen esimerkki pakostakin mieleen. Skolastikoilla oli tapana viitata aina aluksi Jumalan kaikkiviisaaseen ja kaikkivaltiaaseen suunnitelmaan, jonka ytimessä oli ihmisen pelastuminen pyhän katolisen uskon ja kirkon sakramenttien kautta. Se oli korkein totuus, joka siis oli jo tiedossa eikä kaivannut mitään tutkimuksia, moinen olisi ollut rienaavaa.

Sen sijaan ihmisjärjen rajoitetulle kapasiteetille sovelias tehtävä oli koettaa saada ihminen ymmärtämään niitä mekanismeja, joiden kautta Jumalan tahto toteutui sellaisissa erikoistapauksissa, joista raamattu ja kirkkoisät eivät sanoneet mitään. Järjen käytön kunnianhimoisena tavoitteena oli siis päästä levollisuuden tilaan sovittamalla ne –näennäisiksi jo ennakolta tiedetyt- ristiriidat, jotka häiritsivät kuvaa Jumalan täydellisyydestä ja kirkon opin totuudellisuudesta.

Subtiilit metodit olivat tässä työssä kaiken A ja O. Empiria ei lähtökohtaisesti ollut minkään arvoista, mutta siitä huolimatta tieteen tuloksia sovellettiin myös käytäntöön. Niinpä munkkiveljien Sprengerin ja Kramerin kuuluisa teos Malleus Maleficarum eli Noitavasara sisälsi paitsi kuvauksia ja todistuksia siitä, miten incubukset ja succubukset toimivat ihmisten keskuudessa, myös metodeja niiden paljastamiseksi. Pihdit ja piikit olivat aika hyviä. Se, että paholainen toimi maailmassa aktiivisesti ja käytti noitia välikappaleinaan oli totuus, jonka epäileminen oli sinänsä kerettiläisyyttä ja riittävä syy ryhtyä konkreettisiin toimiin väärinajattelijoiden likvidoimiseksi.

Edellä (siis heti otsikon jälkeen) mainittu tieteellinen tutkimus alkaa surullisen kuuluisan norjalaisen Breivikin ajattelun selostamisella ja havaitsee, pro primo että samanlaatuisia multikulturalismin, feminismin ja maahanmuuton artikulointeja löytyy muiltakin äärioikeistolaisilta aktivisteilta ja ne sitä paitsi pro secundo liittyvät ”valkoisen kansakunnan” fantasiaan ja muuttuviin sukupuolten suhteisiin. Valkoiset rajavartijamaskuliinisuudet vaikuttavat siis keskuudessamme, halusimme tai emme. Hui, huudahtaa tuossa jo herkkä lukija, esimerkiksi slaavilaisen sielun omaava, joka alkaa ymmärtää asioiden näkymätöntä ydintä.
Tutkimus on täynnä viittauksia toisiin, näköjään samanlaisia perusoletuksia viljeleviin tutkimuksiin ja muutaman kerran viitataan jopa aineistoksi valittujen ”henkilöiden” teksteihin. ”Koloniaaliset valkoisen etevämmyyden fantasiat” haarukoidaan tutkittavien teksteistä helposti kuin sattumat hernekeitosta.

Incubusten ja succubusten vaikutus konkreettisessa todellisuudessa näyttää esitetyn valossa kiistämättömältä loogiselta mahdollisuudelta, vaikka esimerkit pahuudesta toki kuuluvat imaginäärisen piiriin.

Raflaavin on esimerkki misogyniasta, joka on tarttunut tutkijan haaviin. Hän (tutkijan kohde) omien sanojensa mukaan toivoo ja ehkä siis kuvittelee ja hekumoi sillä, että naiset, jotka kannattavat vapaata maahanmuuttoa, joutuisivat raiskatuiksi, siis sukupuolisen väkivallan kohteeksi tahtomattaan! Tällainen kohtalo olisi naissukupuolen imaginäärisillekin edustajille todistetusti kauhein mahdollinen ja laajat piirit ovat jo irtisanoutuneet sellaisen kuvittelemisesta. Tutkimuskohteena olevassa tekstissä siitä joka tapauksessa puhutaan kuin leivästä. Puhe (kirjoitus) on populaaristi sanoen ”todellista” joten kyseessä on ”todellisuuden” piiriin kuuluva seikka. Kansa ymmärtäköön tämän niin kuin parhaaksi näkee.

Kysymys ”todellisuudesta” on portinvartijoiden fantasioiden, kuten muunkin kirjoituksen (écriture) kannalta etirivin tutkijoille kovin triviaali ja kiinnostanee korkeintaan essentialisteja, jotka ovat henkisesti jääneet viime vuosisadalle tai sitä edelliselle. Tieteen kärkijoukko kuittaa tämänlaatuiset ongelmat lyhenteellä EVVK. Apurahoja heidän onkin turha hakea.

Mutta vaikka hyväksyisimmekin alkeistotuuden esse est percipi ja uskoisimme universaaleilta tykkänään puuttuvan olemuksen, emme pääse eroon propreista. Kirjoituksella ja lukutavoilla, noilla tieteen varsinaisilla kohteilla on kuin onkin suhde myös konkreettisiin ihmisiin. Eritoten tämä pätee, mikäli henkilön nimi on Breivik.

The analysed rhetoric bears clear resemblance to
the one in Breivik’s compendium, as examined by Walton (2012).
While my analysis has not detected equivalences in relation to use
of violence between Breivik’s and the studied author’s texts, it should
however be noted that the “white nation” fantasy can be central in
establishing group identities and subjectivities. Thus, the feelings
of being wounded or threatened may in certain situations result in
fierce attacks towards those seen as responsible for the current
development, as evidenced in the case of Breivik and other extreme
right activists.


Kansanomaisesti sanoen siis kaikenlaisilla kuvitelmilla, tunteilla ja harmistumisilla ”suattaapi olla hirveitä seurauksia, mutta suattaapa olla olemattakii”.
Mitäpä tähän lisäämään.

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2014 Jan 02 12:22
Like PostLIKE REPLY


Forum Jump:


User(s) browsing this thread: 1 Guest(s)