Suomalaisten tunnelmat romahtivat jo 2012, mutta siitä ei haluttu kertoa
Author Message
Mustapaita
Offline
Tulkoon sota ja veriset vaatteet



Suomi

Posts: 3.958
Joined: Mar 2012
Reputation: 817
Post: #1
Suomalaisten tunnelmat romahtivat jo 2012, mutta siitä ei haluttu kertoa
Quote:Ministeriöiden tutkimus paljasti suomalaisten tulevaisuudenuskon romahtaneen jo 2012 ja ennusti vihapuheen nousun, mutta tutkimus kätkettiin pöytälaatikkoon.

Kirjoitin pari viikkoa sitten vihan valtavirtaistumisesta, ja siitä, että vihan nouseminen pinnalle ei ole tapahtunut täysin sattumalta, vaan sitä on yhtäältä aktiivisesti edistetty ja toisaalta sille on annettu liikaa tilaa ja vääränlaista ymmärrystä. Tällä välin saimme vihasta myös oman osuutemme: rasismiin liittyvä twitter-päivityksemme ja siitä seurannut keskustelu sai aikaan reaktiona paitsi asiallista kiittävää ja moittivaa palautetta, myös herjauksia ja suoranaisia uhkauksia. Viestejä yhä kovenevasta ja uhkaavammaksi muuttuvasta kielenkäytöistä on tullut jatkuvasti lisää ja arjessa ilmenevän rasismin nosti esille myös päivän Helsingin Sanomat.

Vaikka viha varsinaisesti räjähti esille vasta viime vuoden aikana, maaperä aggressiivisen ilmapiirin nousulle on kypsynyt jo useiden vuosien ajan. Vihan valloilleen pääsyä edelsi yhteiskunnan perusturvallisuuden järkkyminen, joka ilmeni tulevaisuudenuskon ja luottamuksen romahtamisena. Tälle luottamuksen romahdukselle on osoitettavissa tarkka ajankohtakin. Oheinen graafi kuvaa suomalaisten kokemusta nykytilanteestaan ja näkemystä maan tulevaisuudesta – molemmat romahtivat elokuun 2011 ja kesäkuun 2012 välillä.

[Image: Na%CC%88ytto%CC%88kuva-2016-01-28-kello-23.42.02.png]

Graafi on peräisin sisäministeriön ja puolustusministeriön vuosina 2011-13 rahoittaman otokseltaan erittäin laajan Social Mood Indicator-projektin loppuraportista, joka valmistui vuonna 2013. Raporttia ei kuitenkaan ole koskaan julkaistu, eikä tutkimusta jatkettu. Koska tutkimus on kuitenkin tehty julkisin varoin, sen saa sisäministeriön kirjaamosta, kun vain tajuaa sen sieltä pyytää (tai sitten voi klikata tästä). Minulle se kulkeutui tuttuni kautta, jonka käsityksen mukaan se vaiettiin juuri siksi, että sen antama kuva suomalaisen yhteiskunnan tunnelmista oli niin negatiivinen – oliko sitten niin, että tästä ei haluttu kertoa vai eikö uskallettu?

Ja negatiiviseltahan se tunnelma toki näyttää kun tässäkin graafissa liki puolet suomalaisista on luokiteltu vieraantuneiksi, kun taas myönteisenä tulevaisuuden näkevien ”yhteiskunnan vetureiden” osuus on kaventunut todella rajusti. Vuosien 2011 ja 2012 välillä suomalaisten tunnelmat kääntyivät päälaelleen.

Loput linkistä.

SK

"Devil, I am devil." ― Pekka Siitoin
2016 Feb 12 11:27
Like PostLIKE REPLY
The following 1 user Likes Mustapaita's post:
Artturi (12-02-2016)


Forum Jump:


User(s) browsing this thread: 1 Guest(s)